Finlex

Lainlaatijan EU-opas

Kansallisten säädösten valmistelua koskevat ohjeet

Voit linkittää suoraan otsikkoon kopioimalla osoitteen selaimen osoitepalkista.

2.2 EU-oikeuden periaatteiden ja sisämarkkinoita koskevien sääntöjen huomioon ottaminen lainvalmistelussa

Kansallisessa säädösvalmistelussa ja soveltamiskäytännössä on otettava huomioon EU-oikeuden periaatteet ja EUT-sopimuksen sisämarkkinoita koskevat säännöt. Tämä velvollisuus koskee soveltuvin osin tilannetta, jolloin EU-säädöksen täytäntöönpanemiseksi annetaan kansallinen säädös tai kansallista täytäntöönpanosäädöstä sovelletaan. Lisäksi velvollisuus koskee tilannetta, jolloin kyse on sellaisen kansallisen säädöksen antamisesta tai soveltamisesta, jolla on muutoin liityntä EU-oikeuteen.

Lainvalmistelijan on huomioitava EU-oikeuden periaatteet ja sisämarkkinoita koskevat säännöt siltä osin kuin alan, jolla kansallista lainsäädäntöä valmistellaan, voidaan katsoa kuuluvan EU-oikeuden soveltamisalaan. EU-oikeuden soveltamisalaan eivät kuulu ainoastaan ne alat, joita koskevia nimenomaisia säännöksiä sisältyy EU-oikeuteen. EU-oikeuden periaatteet ja sisämarkkinasäännöt tulee huomioida myös sektoreilla, joilla ei ole yhdenmukaistavaa EU-lainsäädäntöä, ja sektoreilla, joilla yhdenmukaistava EU-lainsäädäntö kattaa vain osan sääntelyn kohteena olevasta kokonaisuudesta.

EUT-sopimuksen sisämarkkinoita koskevia sääntöjä ovat muun muassa neljää perusvapautta eli tavaroiden, henkilöiden, palveluiden ja pääomien vapaata liikkuvuutta koskevat säännöt sekä kilpailuoikeudelliset säännöt. Ne tulee ottaa lainvalmistelussa huomioon tarkasteltavana olevan asian kuuluessa EU-oikeuden soveltamisalaan.

Siinä tapauksessa, että tarkoituksena on säätää kansallisesti esimerkiksi taloudellista toimintaa tai yksityisten tahojen asemaa rajat ylittävissä tilanteissa koskevista asioista, on todennäköistä, että sääntely kuuluu perussopimusten soveltamisalaan. Kansallisten säädösten valmistelussa tulee tällöin harkita, mitä vaikutuksia suunnitellulla säädöksellä on muun muassa sisämarkkinoiden toimintaan. Lisäksi esimerkiksi tilanteessa, jossa direktiivi sääntelee vain tavaroiden markkinoille pääsyä, kansallista lainsäädäntöä valmisteltaessa tulee ottaa huomioon perussopimuksen tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkuvuutta koskevat määräykset, jos halutaan säännellä muista kuin direktiivin kattamista kysymyksistä.

EU:n perusoikeudet ovat osa EU-oikeuden yleisiä oikeusperiaatteita. EU:n perusoikeuskirjalla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla (ks. myös jakso 1.5). EU:ssa annetut säädökset tai EU-oikeuden soveltamisalaan kuuluvat kansalliset säädökset eivät saa olla ristiriidassa EU:n perusoikeuskirjan määräysten kanssa. Niitä tulee myös tulkita perusoikeuskirjassa tunnustettujen perusoikeuksien valossa. Etusijaperiaatteen mukaisesti perusoikeuskirjan määräykset sivuuttavat sen kanssa mahdollisesti ristiriidassa olevan kansallisen lainsäädännön.

Kansallisella tasolla perusoikeuskirjalla ei ole yleistä soveltamisalaa, vaan sen määräykset soveltuvat oikeudellisesti sitovina silloin, kun tarkasteltavana oleva asia on EU-oikeuden soveltamisalan piirissä. Perusoikeuskirja tulee ottaa huomioon esimerkiksi pantaessa täytäntöön EU-lainsäädäntöä tai valmisteltaessa lainsäädäntöä, jolla on muutoin liityntä EU-oikeuteen. Lisäksi sillä voi olla merkitystä silloin, kun kansallinen viranomainen soveltaa suoraan EU:n asetusta tai kun kansallinen säännös on annettu direktiivin täytäntöönpanemiseksi ja sen soveltaminen edellyttää direktiivin tulkintaa. 1

EU:n perusoikeudet on otettava huomioon esimerkiksi valmisteltaessa kansallista lainsäädäntöä direktiivin täytäntöönpanemiseksi. Samoin EU:n perusoikeudet on huomioitava, jos valmisteltavalla lainsäädännöllä on muutoin kytkentä EU-oikeuteen. Paitsi perussopimuksen määräyksen myös EU-säännöksen saamaan sisältöön voi näin ollen vaikuttaa jokin perusoikeus.

Eräitä muita keskeisiä periaatteita on käsitelty edellä (ks. jaksot 1.2 ja 1.5). Kansallisen lainvalmistelun kannalta tärkeinä voidaan pitää myös seuraavia yleisiä oikeusperiaatteita.

Syrjintäkiellon periaate koskee EU-oikeudessa erityisesti kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää. Toisten jäsenvaltioiden kansalaisia tai oikeushenkilöitä ei saa syrjiä perussopimusten soveltamisalalla. Tämä ei kuitenkaan rajoita perussopimusten erityismääräysten soveltamista. 2 Myös samapalkkaisuusperiaatteella on erityisasema EU-oikeudessa. 3 Yhdenvertaisuusperiaate on ylipäätään saanut entistä keskeisemmän aseman EU-oikeudessa perusoikeuskirjan tultua sitovaksi ja EU:n annettua yhdenvertaisuusperiaatteen soveltamista koskevaa lainsäädäntöä. Yleisesti ottaen yhdenvertaisuusperiaate edellyttää sitä, ettei toisiinsa rinnastettavia tilanteita kohdella eri tavalla ja erilaisia tilanteita samalla tavalla, ellei muuta voida objektiivisesti perustella.

Suhteellisuusperiaate voi tulla sovellettavaksi monissa eri tilanteissa. Periaatteen mukaan toteutettavalla toimenpiteellä ei saa mennä pidemmälle kuin on tarpeen asetetun tavoitteen toteuttamiseksi. Periaatetta sovelletaan muun muassa silloin, kun jäsenvaltio haluaa tehdä poikkeuksia perussopimuksessa taattujen vapauksien osalta. Mahdollisuus vedota perussopimuksen mukaiseen oikeuttamisperusteeseen (esimerkiksi yleisen järjestyksen suojeluun) on rajoitettu. Oikeutta tehdä poikkeuksia on tällöin aina verrattava tavoiteltaviin päämääriin. Poikkeusten tulee olla objektiivisesti perusteltavissa ja oikeassa suhteessa tavoitteisiin nähden. EU:n tuomioistuin on oikeuskäytännössään täsmentänyt periaatteen sisältöä. 4

Oikeusvarmuuden periaatteen keskeisenä sisältönä on oikeusjärjestyksen ja siihen perustuvan päätöksenteon ennakoitavuuden vaatimus. Lainsäädännön on oltava riittävän täsmällistä, jotta yksityiset oikeussubjektit voivat selkeästi hahmottaa siihen perustuvat oikeutensa ja velvollisuutensa. Periaatteeseen kuuluu muun muassa saavutettujen oikeuksien suoja ja taannehtivien oikeusvaikutusten kielto sekä ymmärrettävän kielen vaatimus. EU-oikeudessa velvoite perustuu EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. 5

Lisäksi on tärkeää taata oikeusturvan saatavuus tilanteessa, jossa kyse on EU-oikeuteen perustuvien oikeuksien tai velvollisuuksien väitetystä rikkomisesta. Yksityisellä oikeussubjektilla on oltava mahdollisuus saattaa asiansa riippumattoman kansallisen tuomioistuimen tutkittavaksi. Sovellettavat kansalliset menettelysäännöt eivät saa tällöin olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat vastaavia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia tilanteita. Ne eivät myöskään saa tehdä EU-oikeuteen perustuvien oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi. Myös tämä velvoite perustuu pitkälti EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. 6

Alaviitteet:
  • 1 Ks. Euroopan unionin perusoikeuskirjan tulkinta ja soveltaminen, Oikeusministeriön muistio OM 1/469/2016.
  • 2 Ks. SEUT 18 artiklan ensimmäinen kohta.
  • 3 Ks. SEUT 157 artikla.
  • 4 Ks. myös SEU 5 artiklan 4 kohta. Lisäksi ks. muun muassa tuomio 30.4.2014, Pfleger, C-390/12, EU:C:2014:281; tuomio 30.11.1995, Gebhard, C-55/94, EU:C:1995:411; tuomio 31.3.1993, Kraus, C-19/92, EU:C:1993:125; tuomio 18.6.1991, Ert, C-260/89, EU:C:1991:254.
  • 5 Ks. muun muassa tuomio 3.6.2008, Intertanko, C-308/06, EU:C:2008:312; tuomio 14.4.2005, Belgia v. komissio, C-110/03, EU:C:2005:223.
  • 6 Ks. muun muassa tuomio 15.9.2011, Accor, C-310/09, EU:C:2011:581; tuomio 16.12.1976, Comet, 45/76, EU:C:1976:191.

Seuraava jakso:

Sisällysluettelo Sulje