Finlex

Lainlaatijan EU-opas

Kansallisten säädösten valmistelua koskevat ohjeet

Voit linkittää suoraan otsikkoon kopioimalla osoitteen selaimen osoitepalkista.

3.3 Viittaaminen EU-säädöksiin  1

3.3.1 EU-säädösten ja muiden EU-instrumenttien nimet

EU-säädösten nimistä käy säädöksen asiasisällön lisäksi ilmi säädöksen antanut toimielin (toimielimet), säädöstyyppi ja säädöksen antamispäivä. Nimeen kuuluu yleensä myös säädöksen tunnus, joka muodostuu säädöksen juoksevasta numerosta, vuosiluvusta ja säädöksen oikeusperustana olevan perussopimuksen tai sen osan tunnuksesta. Eri säädöstyyppien nimissä tietojen esittämisjärjestys poikkeaa jonkin verran toisistaan. Kansallisessa lainvalmistelussa voidaan joutua viittaamaan säädösten lisäksi myös muunlaisiin instrumentteihin (ks. jakso 1.3.4). Niiden nimet muodostetaan soveltuvin osin samoja sääntöjä noudattaen kuin säädösten nimet.

Asetusten, direktiivien ja päätösten nimissä olevien päivämäärien kohdalla suomenkielisessä tekstissä todetaan, että kyseinen säädös on ”annettu”. Päätösten osalta 30.11.2009 asti todettiin, että ne on ”tehty”. EU:n muut instrumentit ”annetaan” tai ”hyväksytään” taikka niiden todetaan olevan ”siltä ja siltä päivältä”.

3.3.2 Viittaaminen koko EU-säädökseen

Viitattaessa kansallisessa säädöstekstissä ja hallituksen esityksen perusteluissa EU-säädöksiin niiden nimiä pääsääntöisesti lyhennetään. Säädöksen antamispäivämäärä jätetään yleensä pois. Tarpeen ei ole lähtökohtaisesti myöskään mainita, että kyseessä on nimenomaan EU:n neuvoston tai Euroopan komission antama säädös, vaan useimmiten pelkkä ”neuvosto” tai ”komissio” riittää. Tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä annettujen säädösten kohdalla käytetään ilmaisua ”Euroopan parlamentin ja neuvoston…”.

Yleensä EU-säädöksiin viitataan tekniikalla ”aiheesta x annettu säädös”. Siinä tapauksessa säädöksen tunnus numeroineen kirjoitetaan nimiketekstin jälkeen riippumatta siitä, mistä säädöksestä on kyse. Säädöksen tunnus numeroineen mainitaan viitattaessa myös sellaisiin säädöksiin, joiden osalta tunnus ei sisälly itse nimeen.

Esimerkkejä:

tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/92/EU,

kansalaisaloitteesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 211/2011,

neuvoston työjärjestyksen hyväksymisestä tehty neuvoston päätös 2009/937/EU.

Kansallisissa säädösteksteissä ja hallituksen esitysten perusteluissa voidaan käyttää EU-säädösten lyhytnimeä. Lyhytnimen käyttäminen on suositeltavaa, kun säädöksen nimi on pitkä ja säädökseen viitataan useita kertoja. Edellytyksenä on, että nimi kirjoitetaan edellä esitetyllä tavalla, kun se mainitaan ensimmäisen kerran, ja samalla mainitaan, mitä lyhytnimeä tullaan käyttämään.

Esimerkkejä:

palveluista sisämarkkinoilla annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/123/EY, jäljempänä palveludirektiivi, …

yleisestä tuoteturvallisuudesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/95/EY, jäljempänä tuoteturvallisuusdirektiivi, …

3.3.3 Viittaaminen EU-säädöksen tunnukseen

Pääsääntö on, että EU-säädöksiin ei tulisi viitata pelkästään niiden tunnuksella, varsinkaan juoksevassa tekstissä. Joskus kuitenkin viittaus, joka sisältää säädöksen tunnuksen lisäksi säädöstyypin ja säädöksen antajan, voi kuitenkin olla perusteltua, kuten taulukoissa ja alaviitteissä.

Esimerkkejä:

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 477/2010/EU,

komission asetus (EU) N:o 234/2010,

neuvoston direktiivi 2010/23/EU.

3.3.4 Artiklakohtaiset viittaukset

Viitattaessa EU-säädösten eri osiin on oltava tarkkana, koska viittaustavat eri kielissä vaihtelevat (ks. myös jakso 6.3). Artikloihin viitataan seuraavasti:

2 artikla,
2–4 artikla,
2, 4 ja 6 artikla.

Viittauksissa artiklan osiin on kiinnitettävä huomiota siihen, että niitä kutsutaan kohdiksi, alakohdiksi (ei kappaleiksi), luetelmakohdiksi ja virkkeiksi. Artiklassa voi olla myös johdantolause tai -kappale.

Kohta voi olla numeroitu tai numeroimaton. Alakohta voi olla numeroitu, numeroimaton tai kirjaimella merkitty. Kun kohta tai alakohta on numeroimaton, siihen viitataan kirjaimin ilmaistuna järjestyslukuna. Seuraavassa on esimerkkejä viittauksesta kohtaan ja alakohtaan:

7 artiklan 2 kohta,
7 artiklan 2 ja 3 kohta,
7 artiklan 2 kohdan kolmas alakohta,
7 artiklan neljännen kohdan toinen virke,
7 artiklan 5 kohdan a alakohta.

Luetelmakohta on luetelmaviivalla (”ranskalaisella viivalla”) alkava artiklan osa. Siihen viitataan kirjaimin ilmaistuna järjestyslukuna seuraavasti:

7 artiklan 2 kohdan kolmas luetelmakohta.

Esimerkki EU-säädöksen rakenteesta

1 artikla
1 artiklan 1 kohta1. Tämän direktiivin säännösten tarkoituksena on varmistaa, että markkinoille saatettavat tuotteet ovat turvallisia.
1 artiklan 2 kohdan
 ensimmäinen alakohta2. Tämän direktiivin säännöksiä sovelletaan, jos yhteisön lainsäädännössä ei ole kyseisten tuotteiden turvallisuutta koskevia erityissäännöksiä.
1 artiklan 2 kohdan toinen alakohtaErityisesti silloin, kun yhteisön lainsäädännön erityissäännökset sisältävät niiden tarkoittamia tuotteita koskevia turvallisuusmääräyksiä, tämän direktiivin 2–4 artiklan säännöksiä ei missään olosuhteissa sovelleta kyseisiin tuotteisiin.
1 artiklan 2 kohdan kolmas alakohtaJos yhteisön lainsäädännön erityissäännöksissä on ainoastaan tiettyjä kyseisten tuotteiden turvallisuuteen tai niiden aiheuttamaan vaaraan liittyviä seikkoja koskevia säännöksiä, kyseisiä säännöksiä sovelletaan tällaisiin tuotteiden turvallisuutta tai niiden aiheuttamaa vaaraa koskeviin seikkoihin.
2 artikla
2 artiklan ensimmäinen kohtaJäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan ennen 1 päivää tammikuuta 1992. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.
2 artiklan toinen kohtaNäissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niitä virallisesti julkaistaessa niihin on liitettävä viittaus tähän direktiiviin. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.
6 artikla
6 artiklan johdantolauseKomissio seuraa zoonoositilanteen kehitystä yhteisössä erityisesti 5 ja 8 artiklan mukaisesti kerättyjen tietojen perusteella, ja:
6 artiklan a alakohtaa) toteuttaa erityistutkimuksia erityisesti zoonoosien aiheuttajien, taudinmääritysmenetelmien ja valvontatoimenpiteiden aiheuttamien vaarojen arvioimiseksi, yhteistyössä toimivaltaisten kansallisten laboratorioiden, 13 artiklassa tarkoitettujen yhteisön vertailulaboratorioiden ja päätöksellä 81/651/ETY perustetun eläinlääkintäalan tiedekomitean kanssa;
6 artiklan b alakohtab) määrittää 16 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen näytteiden keräys- ja tutkimusmenetelmät 3 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa hyväksytyissä kansallisissa laboratorioissa, ja salmonellan kohdalla tämä on tehtävä ennen 17 artiklassa vahvistettua määräpäivää;
6 artiklan c alakohtac) määrittelee zoonoosien torjuntaa koskevien toimenpiteiden suuntaviivat.
Alaviitteet:

Seuraava jakso:

Sisällysluettelo Sulje